Video – Työajanseuranta hoituu kätevästi kännykällä

Työajanhallinnan ratkaisuja uudistetaan, kun halutaan parantaa työn tuottavuutta ja sen johtamista. Uudistamistarpeen taustalla on useimmiten aikansa eläneet ja jäykät järjestelmät.

Neptonin uusi mobiililiittymä on selkeä, monipuolinen ja helppokäyttöinen.

Kännykkä nopeuttaa päivittäisten työmerkintöjen tekemistä, unohdusten tai virheiden korjaamista sekä poissaolomerkintöjen tekemistä menneeseen tai tulevaan. Ennalta tiedossa olevan vuosiloman, poissaolomerkinnän tai saldo- / ylityövapaan merkitseminen oikealle ajanjaksolle onnistuu muutamassa sekunnissa.

Neptonin monipuoliset työajanseurannan ominaisuudet helpottavat päivittäistä toimintaa ja vähentävät merkittävästi manuaalisia välivaiheita.

 

Nepton hallitsee projektit, kustannuspaikat, työnumerot ja asiakkaat.

Neptoniin voi määritellä vapaasti niin asiakkaat, projektit, työnumerot kuin työvaiheetkin. Työaikakirjaukset voidaan kohdentaa helposti työpäivän aikana reaaliaikaisesti tai työviikon lopuksi osittamalla työmerkinnät kohdenteille. Kohdennetut tunnit voivat olla esimerkiksi yrityksen asiakaslaskutuksen tai projektiseurannan perusta. Ne auttavat myös hallitsemaan omaa ajankäyttöäsi ja ovat esimiehille hyvä apu johtamiseen. Neptonin monipuolisia raportteja on mahdollista hyödyntää niin henkilöstöhallinnon, palkanlaskennan kuin taloushallinnonkin tehtävissä.

Ota yhteyttä myyntitiimiimme 

Lisää lukemista

Etsimme Key Partner Manageria

Haluatko mukaan suomalaiseen kasvuyritykseen, jonka edistykselliset SaaS-ratkaisut tehostavat jo 750 asiakasyrityksen henkilöstöhallintoa? Palveluihimme kuuluvat Työajanseuranta, HR-ratkaisu, työvuorosuunnittelu sekä palkat. Näistä …

Näin varmistat riittävän tietosuojan ja tietoturvan

Tietoturva ja tietosuoja ovat nykyään kaiken toiminnan keskiössä. Yritysten ja organisaatioiden vastuulla on huolehtia siitä, että heidän käyttämänsä ratkaisut ovat …

Kun mahdottomasta tuli mahdollista – ja kuinka siitä selvittiin?

”Ei tällaista voi tapahtua.” ”Tällaista ei ole tapahtunut ikinä ennen.” ”En ole 30-vuotisen IT-urani aikana kuullut tällaisesta, saati että olisin …

We’re looking for talented software developers

We’re looking for .NET and PHP DEVELOPERS. for Nepton! Are you an experienced developer? Could we be the perfect match?