HR-johtajan haasteita 2017

Minna Koisti, henkilöstöjohtaja, Ramboll Finland Oy

”Kaikki lähtee hyvästä esimiestyöstä”

Blogivieraamme Rambollin henkilöstöjohtaja Minna Koisti on intoa täynnä kertoessaan yrityksensä kuulumisia.

Kasvu- ja muutosvauhti on kova – viimeisen kahden vuoden aikana taloon on tullut yli 500 uutta ihmistä muun muassa yrityskauppojen myötä. Kasvu on tapahtunut hallitusti, ja uusien ja vanhojen rambollaisten yhteistyö on jo poikinut synergiaetuja. Uusia ja mielenkiintoisia projekteja ja kehityshankkeita on tiedossa myös vuodelle 2017.

”Meillä on kova draivi päällä”, kuvaa Minna organisaationsa tunnelmia.

Menestystä on tullut myös ulkopuolisten silmissä. Universumin tutkimuksessa, jossa työelämässä olevat korkeakoulutetut ammattilaiset kertovat näkemyksiään työnantajasta ja työelämästä, Ramboll kipusi vuonna 2016 kolmannelle sijalle heti Googlen ja Koneen jälkeen. Nousua edellisestä vuodesta oli viisi sijaa. Samalla Ramboll oli koko suunnittelualan ihanteellisin työnantaja.

Mitä Rambollilla sitten tehdään oikein?

”Hienot, kiinnostavat ja merkitykselliset projektit ovat tekemisemme ytimessä. Projektit ovat avainasemassa myös henkilöstön rekrytoinnissa, sillä ne tarjoavat mielenkiintoisia työtehtäviä sekä Suomessa että ulkomailla. Meillä on toimintaa kymmenissä maissa, joten uramahdollisuuksia löytyy myös kansainvälisissä hankkeissa. Suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla. Olemme mukana monissa mielenkiintoisissa hankkeissa, mikä luonnollisesti lisää kiinnostavuutta työnhakijoiden silmissä. Menestys ruokkii menestystä”, summaa Minna Koisti.

HR-johtajan haasteita vuonna 2017

Minna nostaa esille neljä osa-aluetta, jotka hän kokee omassa työssään nyt erityisen tärkeinä.

1. Uudenlaisen ajattelun mahdollistaminen

”Työelämässä tarvitsemme nyt niitä, joilla on omaa ajattelua ja visioita, näkemyksellisyyttä, kykyä kyseenalaistaa ja luoda uutta. HR-toiminnoissa tarvitaan kykyä rekrytoida uutta osaamista ja ennakoida tulevaisuuden resurssi- ja osaamistarpeita liiketoiminnassa. Lisäksi tiimeihin tarvitaan monimuotoisuutta, erilaista ajattelua ja eri-ikäisiä työntekijöitä. Ja esimiehille kykyä johtaa monimuotoisia tiimejä”, kertoo Minna.

2. Työn ja vapaa-ajan tasapaino

Meillä suomalaisilla on toisinaan haasteena kovan työnteon kulttuuri, jossa tasapainon saavuttaminen työ ja vapaa-ajan välillä voi olla hankalaa. Kiire tukahduttaa helposti uudenlaisen ajattelun, kun aikaa asioiden prosessointiin ja uuden kehittämiseen ei ole riittävästi. Rambollin kulmakivet työn ja vapaa-ajan tasapainon löytämisessä ovat vahvat arvot.

”Erityisesti yksi arvoistamme eli työn ilo ja innostus ohjaa meillä hyvään tekemisen meininkiin. Uskon, että arvomme välittyvät henkilöstömme kautta myös asiakkaillemme ja kumppaneille”, kertoo Minna Koisti.

3. Uuden teknologian hyödyntäminen

Minna painottaa laadukkaan esimiestyön merkitystä ja kehittämistä sekä digitalisaation merkitystä tulevaisuudessa. Rambollilla panostetaan esimiesten, johtoryhmätyöskentelyn sekä asiantuntijoiden kehittämiseen, ja hyödynnetään nykytekniikkaa tukemaan joustoja työelämässä. Digitalisaatio mahdollistaa ja edellyttää meiltä kaikilta uudenlaisia toimintamalleja ja luo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

4. Esimiestyö

”Oikean energian ja hengen luominen taloon on tärkeintä. On hyvin voimakkaasti nähtävissä, että ihmiset seuraavat innostavia esimiehiä ja jopa vaihtavat työpaikkaa heidän perässään. Haluamme jatkossakin varmistaa, että olemme talo, jossa hyvän johtamisen avulla tuetaan henkilöstön hyvinvointia ja mahdollistetaan työssä onnistuminen.”

”Kaikki lähtee hyvästä esimiestyöstä”, toteaa Minna ytimekkäästi.

 

 

Minna Koisti, Rambollin HR-johtaja viimeiset 3,5 vuotta. Tuli taloon rakentamaan kasvavan yrityksen vahvaa HR-toimintoa. Ennen Rambollia työskennellyt mm. Nesteellä ja Nokialla lähes 12-vuotisen siivun. Parasta Minnalle työssä on, kun löytää työntekijälle oikean paikan ja pääsee seuraamaan kuinka hän alkaa kukoistaa. Potentiaali kasvuun ja sen mahdollistaminen on kaikkein palkitsevinta.

 

 

Haastattelija: Eve Tarkkonen