Kesäterveiset Neptonilta

Kuluva vuosi on jo puolivälissä ja Suomi siirtyy pikkuhiljaa juhannuksen viettoon. Neptonille vuoden alkupuolisko on ollut voimakkaan kasvun aikaa. Henkilökuntaamme on liittynyt joukko uusia osaajia sekä asiakasmäärämme on kasvanut. Neptonin työajanhallinnan ratkaisuilla on nyt jo reilusti yli 50 000 loppukäyttäjää! Tuotekehityksessä työskennellään joka päivä ideoiden uutta ja tehdäksemme ratkaisustamme vieläkin joustavamman, käyttäjäystävällisemmän ja asiakkaidemme muuttuvia tarpeita tukevan. Tulevaisuudessa panostamme myös kansainvälisille markkinoille. Tiedämme, että Neptonin palvelu on niin loistava että meille löytyy asiakaskuntaa myös Suomen ulkopuolelta. Elämme hyvin jännittävää kasvun aikaa Neptonilla ja odotamme jo innolla loppuvuoden saavutuksia.

Kesän aikana me neptonilaiset palvelemme teitä asiakkaitamme normaalisti; asiakaspalvelumme on avoinna ja myyntiosastomme on valmiina ottamaan kopin kysymyksistä koskien palveluamme. Syksyn aloitamme osallistumalla Esimies & Henkilöstö-tapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa 5-6.9. Tervetuloa pistäytymään osastollamme ja tutustumaan palveluumme sekä tiimimme!

 

Hyvää juhannusta ja aurinkoista kesää!

Terveisin

Jukka Kivistö

Toimitusjohtaja

Lisää lukemista

Nepton yhtenäisti vuorosuunnittelun ja työajanseurannan HUB logisticsilla 

Neptonin avulla työajanseuranta ja työvuorosuunnittelu saatiin yhtenäistettyä kaikissa konsernin yksiköissä, kolmen eri alan työehtosopimuksia noudattavissa tehtävissä.

Saarni Nepton ostaa Abloyn Flexim-työajanseurantajärjestelmän liiketoiminnan

Kaksi merkittävää työaikaratkaisuiden toimijaa Saarni Nepton Oy ja Abloy Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Abloyn Flexim Pro/Compact -tuotteen liiketoiminta sekä tuotteen parissa työskentelevä henkilöstö siirtyvät osaksi Saarni Neptonia 1.4.2024 alkaen.

Katso webinaari: Hallitse lomia Neptonissa

Otamme tässä webinaarissa katsauksen keväällä ajankohtaiseen aiheeseen – lomakauden vaihtumiseen. Käymme läpi webinaarissa, miten vuosilomien ansainta Neptonissa toimii.

Tervetuloa Neptonille Mikko Ruoho

Pitkään ohjelmistoalalla työskennellyt Mikko tietää, että paras ratkaisu asiakkaalle löydetään silloin, kun ymmärretään sekä tuotetta että asiakkaan liiketoimintaa.