Luottamus lisää työyhteisön tuottavuutta

Jokaisen työyhteisön tulisi pyrkiä luottamuksen lisäämiseen henkilöstön ja työnantajapuolen välillä. Toimivassa työyhteisössä luottamus on kaksisuuntaista; työnantaja luottaa henkilöstöön ja vastavuoroisesti henkilöstö luottaa työnantajaan.

Luottamusta voidaan parantaa monin eri keinoin. Reilut ja oikeudenmukaiset pelisäännöt luovat eväät luottamuksen rakentamiselle. Läpinäkyvyys on kaiken perusta.

Luottamus tarkoittaa työntekijän kannalta sitä, että työpaikan arjessa on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja työn tekemisen tapoihin. Motivoitunut työntekijä toimii koko työyhteisön yhteisen päämäärän eteen.

Yhtenä yksinkertaisena toimena voi olla esimerkiksi työajanseurannan helpottaminen ja vastuuttaminen työntekijälle. Mielekkäät työvälineet ja palvelut säästävät aikaa työajanhallinnan prosesseissa.

Nepton Oy tarjoaa digitaalisia työajanseurannan, työvuorosuunnittelun sekä henkilötietojen hallinnan ratkaisuja suomalaisille yrityksille. Yritys auttaa tekemään työstä tuottavampaa ja sen johtamisesta helpompaa.

Mikko Niemi
Avainasiakaspäällikkö

 

 

Lisää lukemista

Usein kysytyt kysymykset – Nepton Työajanseuranta

Olemme koonneet tälle sivulle vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin!

Naantalin kaupungissa työajanhallinta uudistui

Naantalin kaupunki siirtyi keväällä 2023 uuteen työajanhallintajärjestelmään: yli 800 työntekijän organisaatiossa käyttöön otettiin Nepton‑järjestelmä yhteistyössä Lounea Yritysratkaisut Oy :n kanssa. Uudistuksen myötä manuaaliset ...

Nepton Akatemia -koulutusaamu kokosi pääkäyttäjät ja asiantuntijat Dipoliin

Torstaina 23.10.2025 järjestetty Nepton Akatemia -koulutusaamu toi yhteen Neptonin pääkäyttäjiä ja asiantuntijoita inspiroivan oppimisen äärelle Espoon Dipolissa.

Azets ja Nepton yhdistävät voimansa – kokonaisvaltainen ratkaisu työajanhallintaan ja HR-prosesseihin

Talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava Azets ja työajanhallinnan ohjelmistoa kehittävä Nepton ovat aloittaneet yhteistyön.