Vuosi 2018 paketissa

Montaa työpäivää ei ole enää tätä vuotta jäljellä. Kohta alkaa päivätkin pidentyä ja aloitellaan vuotta 2019. Neptonilla ollaan positiivisen ongelman edessä; kuinka tehdä alkavasta vuodesta parempi kuin loppuvasta? Olemme rikkoneet monia ennätyksiä tänä vuonna – mutta rikottavaksihan ennätykset ovatkin tehty. Melkoinen vuosi on loppumassa ja takuulla myös alkamassa.

Net Promoter Scoremme on 64

Teimme syksyllä tutkimuksen jossa mitataan asiakastyytyväisyyttä ja sitä, kuinka halukkaita asiakkaamme olisivat suosittelemaan meitä. Tutkimuksen suoritti meille kokemuksia.fi. Tulos voi olla -100 – 100 pistettä. Korkeat arvosanat antavat plussapisteitä ja matalat miinustavat. Ohjelmistotalojen NPS keskiarvo on noin 40 ja yleisellä tasolla yli 50 menevää pistemäärää pidetään erittäin hyvänä. Neptonin NPS oli 64! Voitte kuvitella miten tyytyväisiä olemme tähän tulokseen. Asiakkaidemme palautteissa nousi esiin tyytyväisyys Neptonin palveluun kautta linjan; ensi kosketuksesta myyntitiimiimme, implementaatioon, asiakaspalveluun ja tietenkin palvelumme toimivuuteen. Se, että meitä halutaan suositella näkyy ja kuuluu myös myyntikäynneillämme. Kuulemme toistuvasti uusien asiakkaiden kanssa keskustellessa, että he ovat olleet meihin yhteydessä kuultuaan meistä paljon hyvää. Nämä ovat isoja onnistumisia.

Myyntiennätykset rikki

Myynnillisesti vuosi 2018 on ollut ennätyksellinen. Tavoite ylittyi jo marraskuussa ja vieläkin on aikaa, ennen kuin vuosi on täysin loppu. Neptonin on tänä vuonna valinnut 100  eri toimialan asiakasta.  Tämä todistaa kuinka joustava sekä asiakkaan tarpeisiin muokattava palvelumme on.

Nepton kehittyy

Palveluamme on tänä vuonna uudistettu ja työ jatkuu tulevaisuudessakin. Alkuvuonna julkaisimme uuden mobiililiittymän, joka sujuvoittaa entisestään työajanseurantaa ja työvuorosuunnittelua. Julkaisimme myös päivitetyn HR-ratkaisun. Kehitystiimimme työskentelee koko ajan tehdäkseen palvelustamme paremman ja helpomman käyttää. Asiakkailtamme saatujen palautteiden perusteella olemme onnistuneet tässäkin.

Kehittyminen ei koske vain palveluamme vaan olemme myös tehneet sisäisen kehityksen projekteja koko vuoden. Meillä on valtava halu kehittyä yrityksenä ja palveluna, sekä tietenkin tehdä Neptonista entistäkin mieluisampi paikka tehdä töitä.

Joulu on melkein täällä ja silloin vedetään henkeä hetki. Ylpein ja kiitollisin mielin pistetään pakettiin Neptonin vuosi 2018. Heti vuoden alussa 16.1 olemme mukana yhteistyökumppanimme Digitaalisen rekrytoinnin LAURA™  -päivässä Messukeskuksessa. Mielenkiintoista asiaa luvassa rekrytointien ja HR-asioiden kanssa työskenteleville.

Koko Neptonin tiimi haluaa toivottaa iloista joulua ja menestystä alkavalle vuodelle!

 

Terveisin Jukka Kivistö, toimitusjohtaja

 

Lisää lukemista

Nepton yhtenäisti vuorosuunnittelun ja työajanseurannan HUB logisticsilla 

Neptonin avulla työajanseuranta ja työvuorosuunnittelu saatiin yhtenäistettyä kaikissa konsernin yksiköissä, kolmen eri alan työehtosopimuksia noudattavissa tehtävissä.

Saarni Nepton ostaa Abloyn Flexim-työajanseurantajärjestelmän liiketoiminnan

Kaksi merkittävää työaikaratkaisuiden toimijaa Saarni Nepton Oy ja Abloy Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Abloyn Flexim Pro/Compact -tuotteen liiketoiminta sekä tuotteen parissa työskentelevä henkilöstö siirtyvät osaksi Saarni Neptonia 1.4.2024 alkaen.

Katso webinaari: Hallitse lomia Neptonissa

Otamme tässä webinaarissa katsauksen keväällä ajankohtaiseen aiheeseen – lomakauden vaihtumiseen. Käymme läpi webinaarissa, miten vuosilomien ansainta Neptonissa toimii.

Tervetuloa Neptonille Mikko Ruoho

Pitkään ohjelmistoalalla työskennellyt Mikko tietää, että paras ratkaisu asiakkaalle löydetään silloin, kun ymmärretään sekä tuotetta että asiakkaan liiketoimintaa.