Jo lähes 500 asiakastamme on hankkinut Nepton-sertifioinnin

Nepton aloitti järjestelmänvalvojien, ylläpitäjien ja muiden avainkäyttäjien sertifiointikoulutukset alkuvuodesta 2022. Sertifioinniessa on kolme tasoa: pronssi, hopea ja kulta. Lisäksi vuorosuunnitteluun on oma sertifiointinsa. Kaikki sertifioinnit edellyttävät koulutusta sekä läpäistyä verkkokoetta. Kokeen läpäisevät saavat todistuksen, jonka voi liittää myös omaan CV:hen tai Linkedin-profiiliin.

Pääkäyttäjillemme tarkoitetut koulutukset ovat merkittävä osa Neptonin asiakasstrategiaa, jossa tavoitteena on tehostaa ja parantaa asiakaskokemusta ja -viestintää. Koulutusten avulla varmistetaan, että asiakasyrityksessä on yksi tai useampi henkilö, joka tuntee palvelun käytön sekä asiakasyrityksen käyttötavat kuin omat taskunsa.

“Erittäin hyvä koulutus, käytiin tarpeelliset toiminnot tarkasti läpi. Hyvä myös kun voi syventää tietoja seuraavilla tasoilla, ei ole kaikkea ahdettu samaan.”

Vuonna 2021 päätimme kehittää koulutuksia entistäkin suunnitelmallisemmiksi sekä yhteismitallisiksi asiakkaidemme palautteiden perusteella. Koulutukset jaettiin tasoihin ja tasoille rakennettiin osaamista mittaavat testit, joiden perusteella myönnetään tasoa vastaavat sertifioinnit.

“Esitys oli kattava ja tulevaa käyttöä tukeva paketti mitä kaikkea ja miten asioita Neptonilla voidaan tehdä”

”Koulutuksia on järjestetty tämän vuoden tammikuusta lähtien, ja niihin on osallistunut jo lähes 500 tyytyväistä asiakastamme”, palvelupäällikkö Niina Tuominen kertoo.

Olemme koulutusten alusta saakka mitanneet asiakkaidemme tyytyväisyyttä sertifiointikoulutusten käyttökokemukseen ja saaneet erinomaisia tuloksia. Mittarina käytimme Lyytin kehittämää Experience Value Scorea (EVS).

EVS / koulutus

  • Vuorosuunnittelu 67,80
  • Kulta 73,60
  • Hopea 66,25
  • Pronssi 72,60

Uutena käyttäjänä sain hyvän määrän tietoa, kiitos!

Puuttuuko sinulta vielä Nepton-sertifiointi? Pääset ilmoittautumaan tuleviin koulutuksiin täältä.

Lisää lukemista

Nepton News 2 / 2022

Tervetuloa verkkotapahtumaamme torstaina 1.9. klo 9-9.30, jossa kerromme Neptonin toimintaan ja palveluun tulleista uudistuksista sekä muista ajankohtaisista asioista. Aiheina mm: Nepton …

Ketterä osaamisen kehittäminen digitaalisessa oppimisympäristössä

Likeit Nepton Groupiin kuuluvan Discendum Oy:n Priima-oppimisympäristö auttaa tekemään osaamisesta organisaatiosi kilpailuedun. Lue artikkeli osaamisen kehittämisestä.

Jo lähes 500 asiakastamme on hankkinut Nepton-sertifioinnin

Nepton aloitti järjestelmänvalvojien, ylläpitäjien ja muiden avainkäyttäjien sertifiointikoulutukset alkuvuodesta 2022. Sertifioinniessa on kolme tasoa: pronssi, hopea ja kulta. Lisäksi vuorosuunnitteluun …

Nepton on edelleen Suomen suosituin työajanseuranta

Innolink toteutti keväällä 2022 asiakas- ja markkinatutkimuksen, jonka perusteella Nepton on jälleen työajanseurannan markkinajohtaja ja lisäksi tunnetuin palveluntarjoaja työajanhallinnan ratkaisuissa.