Kevään kehityspäivässä fokuksena yhteistyön kehittäminen

Saarni Neptonin “Neptoniitit” eli henkilöstö.

Pidimme perjantaina 21.4. koko työpäivän mittaisen kehityspäivän Saarni Neptonin henkilöstölle, jossa fokuksena oli tiimien välisen yhteistyön kehittäminen. Saimme paikan päälle osallistujia mukavan tasaisesti kaikista tiimeistä.

Työpajassa saatiin aikaan hyvää keskustelua kehittämisestä.

Kehityspäivän aikana teimme simulaatioharjoituksen ymmärtääksemme tyypillisiä projekteissa tapahtuvia onnistumisia sekä esille nousevia haasteita. Simulaation pohjalta työstimme sen aikana tehtyjä havaintoja käytännön toimenpiteiksi, joiden avulla voimme kehittää toimintaamme edelleen. Saimme aikaan vilkasta ja avointa keskustelua, minkä vuoksi saimme työstettyä paljon hyviä konkreettisia asioita jatkotyöstöä varten.

Kehityspäivässä vallitsi loistava tunnelma.

Oli mahtavaa nähdä näin paljon kollegoita näinä etätyöskentelyaikoina. Fiilis oli koko päivän ajan erittäin hyvä ja saimme nauttia myös lämpimän kevätauringon paisteesta.

Ryhmätöiden satoa.

Lisää lukemista

Muutoksia Saarni Neptonin johdossa: Kaj Rintala nimitetty toimitusjohtajaksi

Saarni Nepton Oy:n perustajat, Jukka ja Vesa Kivistö, ovat jättäytyneet pois yhtiön operatiivisesta toiminnasta yli 20 vuoden ansiokkaan uran ...

Teollisuusyrityksen työajanhallinnan opas

Lataa Neptonin opas Teollisuusalan työajanhallintaan.

Onnistunutta työajanhallintaa teollisuusalalle

Lue vinkkimme työajanhallinnan onnistumiseen teollisuusalan yrityksessä.

Webinaari: Nepton News toukokuu 2025

Katso toukokuun 2025 Nepton News -webinaarin tallenne, jossa kävimme läpi tärkeimmät vinkit sujuvaa kesälomakautta varten.