Nepton ja Likeit yhdistävät voimansa

Tiedote 5.1.2021

Likeit ja Nepton yhdistävät voimansa. Yhdistynyt Likeit Nepton Group on vahva henkilöstöhallinnon, työajanseurannan, taloushallinnon ja analytiikan SaaS-palveluita toimittava ohjelmistokonserni.

Likeit on työvoimaintensiivisten alojen SaaS- ja taloushallintopalveluiden toimittaja. Nepton on Suomen suositelluin työajanseurannan SaaS-toimittaja. Molemmat yhtiöt tunnetaan myös HR-ratkaisustaan sekä vuorosuunnittelun lisäpalvelusta. Yhtiöt ovat kasvaneet nopeasti, kannattavasti ja jatkuvasti laajentaneet palveluidensa toiminnallista kattavuutta.

Likeit ja Nepton muodostavat yhdessä Likeit Nepton Group -konsernin, jonka palveluita käyttää päivittäin yli 110 000 henkilöä Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Asiakkaita on yli 700 eri toimialoilla. Konsernilla on vahva markkina-asema muun muassa finanssi- ja henkilöstöpalvelun toimialoilla sekä julkisella sektorilla. Konsernin vuoden 2020 liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa, josta valtaosa kertyy jatkuvista SaaS-palveluista. Konsernin palveluksessa on yli 50 kokenutta asiantuntijaa.

Yhtiöiden yhdistymisestä ei aiheudu sopimuksellisia tai toiminnallisia muutoksia asiakkaille, kumppaneille tai henkilöstölle. Yhtiöiden tarjoamat palvelut säilyvät ennallaan.

Konsernin omistajien tavoitteena on jatkaa voimakasta kasvua ja kehittää uusia palveluita työajan- ja palkkahallinnon automaatioon sekä liiketoiminnan analytiikkaan. Palveluita tarjotaan edelleenkin niin suoraan asiakkaille kuin kumppaniverkoston kautta. Suomalainen pääomasijoittaja Sponsor Capital liittyy konsernin omistajaksi tukemaan tavoitteiden saavuttamista.

Työn tekemisen tavat muuttuvat nopeasti niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Konsernin palveluiden kysyntä on voimakasta ja yhtiöt ovat erinomaisessa asemassa vastaamaan työn muutokseen helppokäyttöisillä SaaS-palveluillaan. Yhtiöiden palveluksessa olevat sitoutuneet ja ammattitaitoiset työntekijät ovat avainasemassa mahdollistamassa yhtiöiden jatkuvan kasvun ja kehittämisen.

Konsernin omistamien yhtiöiden johto pysyy muuttumattomana. Kaj Rintala jatkaa Likeitin toimitusjohtajana ja Jukka Kivistö jatkaa Neptonin toimitusjohtajana. Muodostetun Likeit Nepton Group -konsernin toimitusjohtaja on Kaj Rintala ja varatoimitusjohtaja Jukka Kivistö.

“Nepton on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Yhdistymällä Likeitin kanssa voimme tarjota asiakkaillemme laajempia palveluita sekä henkilöstölle yhteistyömahdollisuuden konsernin kaikkien asiantuntijoiden kanssa. Uskon yhdistymisen luovan tulevaisuudessa hyvin mielenkiintoisia mahdollisuuksia”, sanoo Neptonin toimitusjohtaja Jukka Kivistö.

“Likeit on etsinyt parasta tapaa jatkaa nopeaa mutta hallittua kasvua siten, että henkilöstömme työviihtyvyys säilyy. Tavanomainenkin kumppanuus Neptonin kanssa olisi ollut meille iso askel, mutta aito yhdistyminen näin hienon yhtiön kanssa on valtava harppaus eteenpäin. Mahtavaa päästä hyödyntämään yhteisen matkamme tarjoamia mahdollisuuksia”, sanoo Likeitin toimitusjohtaja Kaj Rintala.

“Likeit ja Nepton ovat johtavia yhtiöitä omalla alallaan. Viime vuosien nopean kasvun on mahdollistanut osaavien yrittäjien ja henkilöstön pitkäjänteinen työ. On hienoa päästä mukaan tähän porukkaan ja tukemaan yritysten yhteistä jatkotaivalta”, sanoo Sponsor Capitalin partneri Jussi Seppälä.

More information:
Kaj Rintala, Toimitusjohtaja, Likeit Solutions Oy, 040 141 3040, kaj.rintala@likeit.fi
Jukka Kivistö, Toimitusjohtaja, Nepton Oy, 09 4177 0711, jukka.kivisto@nepton.fi
Jussi Seppälä, Partner, Sponsor Capital, 044 337 7665, jussi.seppala@sponsor.fi

Lisää lukemista

Nepton järjesti jälleen menestyksekkään Asiantuntijapäivän

Asiantuntijapäivä kasvatti suosiotaan entisestään ja tällä kertaa tapahtumaan osallistui lähes 80 Neptonin jälleenmyyjää ja muita kumppaneita, joiden yhteisenä tavoitteena on tarjota parempia ratkaisuja henkilöstöhallinnan parissa työskenteleville.

Raute Oyj valitsi Integratan avulla Neptonin työajanhallintajärjestelmäksi 

Työajanseurannastaan tunnettu Saarni Nepton on tuonut palkanlaskennan osaksi henkilöstöhallinnon SaaS-palveluaan. Nepton yhdistää jatkossa kaikki työsuhteisiin, vuorosuunnitteluun, työaikaan, palkanlaskentaan, henkilöstökyselyihin ja perehdyttämiseen liittyvät toiminnot yhteen helppokäyttöiseen pilvipalveluun.

Saarni Nepton tuo palkanlaskentaohjelmiston osaksi palvelukokonaisuuttaan

Työajanseurannastaan tunnettu Saarni Nepton on tuonut palkanlaskennan osaksi henkilöstöhallinnon SaaS-palveluaan. Nepton yhdistää jatkossa kaikki työsuhteisiin, vuorosuunnitteluun, työaikaan, palkanlaskentaan, henkilöstökyselyihin ja perehdyttämiseen liittyvät toiminnot yhteen helppokäyttöiseen pilvipalveluun.

Webinaari: Nepton Palkat -palvelun lanseeraus

Manuaalinen työ ja virheet vähenevät palkanlaskennasta Nepton Palkat -palvelulla. Katso tallenne palvelun lanseerauksen webinaarista.