Julkishallinnon ostajan opas työajanseurannan hankintaan

Milloin työajanseuranta on aika uudistaa – ja mitä hankinnassa kannattaa huomioida?

Toimiiko organisaatiosi työajanseuranta niin sujuvasti kuin sen pitäisi? Monessa kunnassa ja kaupungissa työajanhallinnan kokonaisuus on rakentunut vuosien varrella useista järjestelmistä, manuaalisista käytännöistä ja paikallisesti ylläpidetyistä ratkaisuista.

Julkisella sektorilla erityiseksi haasteeksi voi muodostua toimintatapojen hajanaisuus. Eri yksiköissä työaikaa hallitaan eri tavoin, eikä keskitetylle HR tai palkanlaskennalle aina muodostu selkeää kokonaiskuvaa arjen käytännöistä. Työaikaa saatetaan kirjata vanhentuneeseen järjestelmään, erillisiin Excel-taulukoihin tai jopa useaan paikkaan samanaikaisesti.

Kun tieto ja toimintatavat ovat hajallaan, tiedon ajantasaisuus ja luotettavuus kärsivät, työaikatulkinnat vaikeutuvat, raportointi työllistää ja manuaalisen työn määrä kasvaa. Kokosimme oppaan helpottamaan työajanseurannan uudistamista ja uuden ratkaisun hankintaa julkishallinnossa. Oppaasta saat käytännön näkökulmia siihen, milloin nykyinen ratkaisu kannattaa uudistaa ja mitä hankintaprosessissa on hyvä ottaa huomioon.

Lataa julkishallinnon ostajan opas työajanseurannan hankintaan.


Lue miten uusi hankintalaki lisää kilpailua – mitä muutos tarkoittaa työajanseurannan hankinnalle?


Ota yhteyttä

Pirita Eränne

Myynti, uudet asiakkuudet
pirita.eranne@nepton.fi
09 4177 0705


Aleksi Tiilola

Myynti, uudet asiakkuudet
aleksi.tiilola@nepton.fi
09 4177 0735


Lisää lukemista

Saarni Neptonin liiketoimintajohtajaksi Olli Räisänen

Saarni Nepton Oy:n hallitus on nimittänyt yrityksen uudeksi liiketoimintajohtajaksi Olli Räisäsen 1.9.2026 alkaen.

Olli Räisänen appointed Business Director of Saarni Nepton

The Board of Directors of Saarni Nepton Oy has appointed Olli Räisänen as the company’s new Business Director effective 1 ...

Saarni Cloudin työntekijät istumassa ja keskustelemassa

Julkishallinnon ostajan opas työajanseurannan hankintaan

Tässä oppaassa kerromme, milloin työajanseurannan uudistaminen on ajankohtaista ja mitä julkishallinnon hankintaprosessissa kannattaa huomioida. Lataa opas ja tue onnistunutta työajanhallinnan ...

Saarni Cloudin työntekijät keskustelemassa toimistolla

Uusi hankintalaki lisää kilpailua – mitä muutos tarkoittaa työajanseurannan hankinnalle?

Lue artikkelimme siitä, miten uuden hankintalain muutokset vaikuttavat työajanseurannan hankintaan ja mitä julkisten organisaatioiden kannattaa huomioida kilpailutuksen valmistelussa.

Showing Slide 1 of 5