Saarni Nepton tuo palkanlaskentaohjelmiston osaksi palvelukokonaisuuttaan

Työajanseurannastaan tunnettu Saarni Nepton on tuonut palkanlaskennan osaksi henkilöstöhallinnon SaaS-palveluaan. Nepton yhdistää jatkossa kaikki työsuhteisiin, vuorosuunnitteluun, työaikaan, palkanlaskentaan, henkilöstökyselyihin ja perehdyttämiseen liittyvät toiminnot yhteen helppokäyttöiseen pilvipalveluun. Uudistus tulee sujuvoittamaan henkilöstöhallinnon arkea entisestään Neptonin 1 000 asiakasorganisaatiossa ja yli 200 000 palkansaajalla.

Saarni Nepton julkisti kokonaan uudistetun Nepton Palkat -palvelun 12.6.2024 webinaarissaan. Julkaisu sai runsaasti kiinnostuneita kuulijoita, ja keskustelu uudesta palkanlaskentaohjelmistosta oli aktiivista.

“Kysyimme asiakkailtamme, kuinka olemme onnistuneet. Kyselyyn vastanneista 64 % kertoi, että palvelun käyttöönotto toisi helpotusta heidän nykyiseen palkanlaskennan prosessiinsa. Käyttöönottoja on sovittu tehtäväksi heti lomien jälkeen”, kertoo Saarni Neptonin toimitusjohtaja Jukka Kivistö.

Nepton Palkat on palkanlaskentaohjelmisto, joka tuo läpinäkyvyyttä ja sujuvuutta palkanlaskentaprosessiin. Työntekijät voivat nähdä palkkalaskelmansa muodostumisen jo työaikaa kirjatessaan ja havaita mahdolliset virheet ennen palkkapäivää. Ongelmat eivät kasaannu palkanmaksun jälkeiseen aikaan, koska työaikakirjausten korjaaminen käy näppärästi esihenkilöltä tai työntekijältä itseltään. Palkanlaskijoiden työ helpottuu, kun virheitä voidaan välttää jo prosessin alkupäässä ja palkanlaskennan aineisto on laadukasta.

Neptonissa on markkinoiden laajin työajankäsittely, joka on keskeinen tekijä tehokkaassa ja luotettavassa palkanlaskennassa. Automaation avulla työaika tulkitaan oikein ja muutetaan palkoiksi, mikä vähentää palkanlaskijan manuaalista työtä.

“Meillä on kokemusta jo yli tuhannen asiakkaan erilaisista työajantulkinnoista. On hienoa päästä hyödyntämään tätä osaamista palkanlaskennan sujuvoittamisessa”, Jukka Kivistö toteaa.

Kuten muitakin Neptonin palveluita, myös Nepton Palkkoja tullaan myymään ja markkinoimaan Neptonin luotettujen kumppanien kautta. Neptonin parissa työskentelee jo 200 asiantuntijaa kumppaneilla sekä Saarni Neptonilla. Kumppanit tarjoavat kattavasti erilaisia palkanlaskenta- ja tilitoimistopalveluita, jotka helpottavat asiakkaiden arkea ja täydentävät loistavasti Saarni Neptonin tarjoamaa palkanlaskentaohjelmistoa. Asiakas voi itse päättää käyttääkö palkkaohjelmistoa in-housena vai yhdessä ulkoisen palkanlaskijan kanssa.

“Työaikaratkaisuilla on pitkä historia suomalaisissa yrityksissä, joissa niitä on käytetty erityisesti palkanmaksun esijärjestelminä ja työaikalain sekä työehtosopimusten noudattamisen tukena. Kiinnostus laajentaa näiden ratkaisujen käyttöä poissaolojen hallintaan, HR-tietojen käsittelyyn ja palkanmaksun automatisointiin on kasvanut merkittävästi. Tavoitteenamme on tarjota suomalaisille yrityksille yksi luotettava ja kattava kokonaisratkaisu. Kokonaisratkaisu vähentää tarvetta eri järjestelmien välisille integraatioille, mikä yksinkertaistaa HR-prosesseja ja vähentää teknisiä ongelmia”, Saarni Neptonin toimitusjohtaja Jukka Kivistö summaa.

Lisää lukemista

Palkanlaskenta Neptonin asiakkailla

Toteutimme helmikuussa 2025 asiakkaillemme kyselyn palkanlaskentaprosesseista. Lue koonti kyselyn tuloksista tästä artikkelista.

Neptonin merkittävimmät uudistukset vuonna 2024 

Vuosi 2024 toi mukanaan merkittäviä uudistuksia ja uusia ominaisuuksia Neptonin palveluihin. Tässä artikkelissa esittelemme keskeisimmät parannukset, joilla olemme kehittäneet palveluamme entistäkin kattavammaksi ja tehokkaammaksi. 

Webinaari: Yhdistä työajanseuranta ja palkanlaskenta

Katso nauhoite Neptonin palkanlaskenta-aiheisesra tuotewebinaarista, jossa esittelemme Palkat -palvelun hyödyt käytännössä!

Webinaari: Nepton News maaliskuu 2025

Katso maaliskuun 2025 Nepton News -webinaarin nauhoite, jossa kuulet ajankohtaisista kehitysprojekteista ja tulevista uudistuksista!