Kohdenna työaikasi helposti kännykällä

Neptonin monipuoliset työajanseurannan ominaisuudet helpottavat päivittäistä toimintaa ja vähentävät merkittävästi manuaalisia välivaiheita.

Nepton hallitsee projektit, kustannuspaikat, työnumerot ja asiakkaat.

Neptoniin voi määritellä vapaasti niin asiakkaat, projektit, työnumerot kuin työvaiheetkin. Työaikakirjaukset voidaan kohdentaa helposti työpäivän aikana reaaliaikaisesti tai työviikon lopuksi osittamalla työmerkinnät kohdenteille. Kohdennetut tunnit voivat olla esimerkiksi yrityksen asiakaslaskutuksen tai projektiseurannan perusta. Ne auttavat myös hallitsemaan omaa ajankäyttöäsi ja ovat esimiehille hyvä apu johtamiseen. Neptonin monipuolisia raportteja on mahdollista hyödyntää niin henkilöstöhallinnon, palkanlaskennan kuin taloushallinnonkin tehtävissä.

Toimintafilosofiamme tärkein arvo on helppous.

Työajanhallinnan tuottama hyöty on suoraan verrannollinen sen käytön helppouteen. Helppous työntekijöille, esimiehille ja johtajille käyttää ratkaisuamme.

Nepton tuntee suomalaisten yritysten haasteet.

Tiesithän, että Nepton on suomalainen perheyritys ja kehitimme ensimmäisenä Suomessa työajanseurannan pilvipalvelun? Meidän asiakkaina on jo yli 300 yritystä kymmeniltä eri toimialoilta. Asiakkaidemme määrä kasvaa tällä hetkellä yli uuden 10 yrityksen kuukausivauhdilla. Työajanhallinnan käyttäjien määrä ylitti juuri 55.000 henkilön rajan. Tule mukaan tyytyväisten käyttäjiemme joukkoon!

Ota yhteyttä myyntitiimiimme 

Lisää lukemista

TIEDOTE: FLEXIM PRO -työaikajärjestelmän elinkaari päättyy  

Saarni Nepton Oy ilmoittaa FLEXIM-PRO/Compact ja S-työaikajärjestelmän elinkaaren hallitusta päättämisestä. Päätös on osa yhtiön strategista linjausta kehitysresurssien keskittämisestä moderniin ...

Nepton News -webinaari 28.4.

Katso Nepton News -webinaari Katso tallenne 28.4 järjestetystä Nepton News webinaarista. Tässä webinaarissa esittelemme uuden Nepton Akatemia -koulutusalustan, joka tuo ...

Konica Minolta tehostaa työajanhallintaa Neptonilla

Kumppanimme Integrata toteutti Konica Minoltalle HR-järjestelmäkokonaisuuden, johon kuuluvat Finago Mepco -HRM sekä Nepton työajanhallinta.

TES-tulkinta työajanhallinnassa – miten automatisoida työehtosopimuksen mukainen laskenta Suomessa?

Lue miten TES:n ja paikallisten sopimusten tulkinnan automaatio helpottaa työajanseurantaa ja palkanlaskentaa