Vuorotyö hallintaan Neptonin uudella mobiililiittymällä

Neptonin uusi mobiilikäyttöliittymä on selkeä, monipuolinen ja helppokäyttöinen. Työntekijä tarkastaa nopeasti omat työvuoronsa, tekee työmerkinnät sekä korjaa virheelliset ja unohtuneet tapahtumat. Säästynyt aika lisää yrityksen tuottavuutta ja työhyvinvointia.

Esimerkiksi suunnitellun työvuoron ajankohdan tarkistamiseen ja vuoroon saavuttaessa työajan kirjaamisen aloittamiseen menee aikaa omalla kännykällä ainoastaan muutama sekunti!

Älykästä työvuorosuunnittelua

Monipuolisen, mutta selkeän näkymän avulla suunnittelija pystyy hoitamaan työvuorosuunnittelun tehtävät nopeasti ja tehokkaasti. Tieto suunnitelluista samoin kuin tehdyistä työvuoroista välittyy niin työntekijöille, esimiehille kuin palkanlaskentaan. Suunnittelija voi suunnitella myös avoimia työvuoroja, joista työntekijät voivat valita itselleen sopivat vuorot.

Poista manuaaliset välivaiheet työvuorosuunnittelusta aina palkanlaskentaan asti

Nepton-kokonaisratkaisulla hallitset yhdellä ja samalla ohjelmistolla työntekijätietoja, vuoro- ja tehtävänsuunnittelun ja työajanseurannan, TES-tulkinnan ja raportoinnin. Integroimalla Nepton-ratkaisun yrityksesi muihin tietojärjestelmiin, saat saumattoman palvelukokonaisuuden, joka tukee liiketoimintaasi kokonaisvaltaisesti.

Ota yhteyttä myyntitiimiimme 

Lisää lukemista

Accountor ja Nepton aloittavat yhteistyön – työajanseuranta osaksi palkka- ja henkilöstöhallinnon kokonaisratkaisua

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluyhtiö Accountor ja työajanhallinnan ohjelmistoa tarjoava Nepton ovat aloittaneet yhteistyön, joka tuo asiakkaille yhtenäisen ratkaisun työajanseurantaan, palkanlaskentaan ja ...

Webinaari: Työajanhallinta teollisuusalalla – Case Metso

Tässä webinaarissa Metson HR Operations & Systems Manager Minna Renholm kertoo kuinka heidän organisaationsa ratkaisi työajanhallinnan haasteet Neptonin avulla.

Muutoksia Saarni Neptonin johdossa: Kaj Rintala nimitetty toimitusjohtajaksi

Saarni Nepton Oy:n perustajat, Jukka ja Vesa Kivistö, ovat jättäytyneet pois yhtiön operatiivisesta toiminnasta yli 20 vuoden ansiokkaan uran ...

Teollisuusyrityksen työajanhallinnan opas

Lataa Neptonin opas Teollisuusalan työajanhallintaan.